Kunniankukko

Kunniankukko

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Enemmän pakolaisia?

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, ulkomailla on tapahtunut kauheita asioita kuten sodankäyntiä ja jopa hyväksikäyttöä. Suomessa on ruvettu tarjoamaan turvapaikkoja pakolaisille.

Viime aikoina Suomeen on perustettu vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille ja lisäksi osa turvapaikanhakijoista on päässyt jopa majoittumaan muualle. Pakolaismäärää on kasvatettu hieman ja lisäksi osa keskuksista on jopa lopettanut, esimerkiksi Pieksämäellä Soisselän entisessä vanhainkodissa (joka muistetaan myös entisen Bovallius-ammattiopiston eli nykyisen Spesian sivutoimipaikkana) oli vähän aikaa sitten vastaanottokeskus toiminnassa ja nykyään tilat on myytävänä.

Pakolaiskiintiön nostamisesta on ollut hieman kiistaa eduskunnassa, esimerkiksi Jussi Halla-ahon mielestä pakolaiskiintiö pitäisi lakkauttaa. Mutta pakolaiskiintiö voisi olla suurempi vaikka tietysti muuallekin Europpaan kuten Ruotsiin mahtuu pakolaisia. Lapissa jopa pohdittiin vuosina 2016-2017 kiintiöpakolaisten ottamista mukaan. Olen siis samaa mieltä sekä EU:n että Amnestyn kanssa pakolaiskiintiön kohdalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti