Kunniankukko

Kunniankukko

tiistai 11. lokakuuta 2022

Onko bloggaaminen minulle harrastus?

Blogaamisesta minulla on ollut pitkä tauko ja samalla on tullut mietittyä haluanko tehdä kirjoittamisesta työn itselleni. Tässä artikkelissa hieman ajatuksia:

Aloitin blogaamisen alun perin 2010-luvulla lähinnä päiväkirjamaisesti ja koin että haluan blogaamisen avulla vaikuttaa joihinkin asioihin kuten yhteiskuntaan. Samalla ryhdyin vaikuttajaksi koska halusin saada jotain muutoksia aikaan.

Nykyään blogaaminen on keskittynyt enemmän Uusi Suomi-sivuston blogiportaalille ja lisäksi olen ollut kehittämässä Vaikuttajakaverit- ja Kimppakivaa-brändejä. Myös tuleville kotisivuille tulen kirjoittamaan blogia ja olen päässyt kirjoittamaan jopa vieraskynätekstejä.

Omille blogeille haen myös vierailevia kirjoittajia, ainakin musiikkiteemaan keskittyvälle Savolainen rokkari-blogille ja Vaikuttajakaverit-brändin blogille.

En tiedä kuinka moni on huomannut että olen blogaamisen lisäksi keskittynyt myös tubettamiseen/vloggaukseen, lisäksi tänä vuonna olen aloittanut myös TikTokin käytön. 
Voimavarat eivät riitä ihan kaikkeen joten blogaaminen on nykyään satunnaista mutta tulevaisuudessa voisin kokeilla kumppanuusmarkkinointia myös blogin puolella

Tulevaisuudessa haluaisin olla yrittäjä, jolloin omille lempipuuhille jäisi enemmän aikaa. Olenkin ryhtynyt selvittämään opiskelumahdollisuuksia.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Työkeskuksenkadulla tapahtuu kummia

Mikkelin kaupunki omistaa ainakin yhden tontin Työkeskuksenkadulla jossa toimii tällä hetkellä Savoset. Nyt Mikkeli on päättänyt myydä tontin Lidl Suomi Ky:lle. Lisäksi Savosetin naapurissa on vanha työkeskuskiinteistö josta kadunnimi taitaa tulla ja siinä toimi Casemetin lisäksi pari muuta firmaa.

Se että Työkeskuksenkadun tontit myytiin Lidl-ketjulle tarkoittaa sekä kilpailua pienille kaupoille kuten Lähemäen K-Marketille että muuttoa tonteilla toimiville firmoille, esimerkiksi Savosetin uusi osoite tulee olemaan Rantakylässä.

Lisäksi Casemetin vuokralaisena toiminut Visla Solutions muutti vähän aikaa sitten Kirjalaan ja Riitan Sapuska joka on käyttänyt myös Casemetin tiloja on tainnut saada uudet keittiötilat Otavaan sillä Riitan Sapuska laajensi toimintaa Otavaan. 

Maisemaa Työkeskuksenkadulta (vasemmalla näkyy osa Casemetin pihalta)

Muutenkin Työkeskuksenkadulla on viime aikoina työtarjontaa muutettu hieman, esimerkiksi Mikemetin liittyessään Casemetiin Mikemetin entisissä tiloissa ei ole tehty enää kovin paljon tekstiilitöitä ja kuormalavoja vaan pääpaino on ollut enemmän metallipuolella. Lisäksi muutostöitä sekä Savosetin ja Casemetin tiloihin on tehty jonkin verran etenkin kun osa yhteistyökumppaneista on vaihdellut hieman. Muistan kun Savosetissa tehtiin aikoinaan vaneriosia Suvi-veneille ja nykyään pakataan enimmäkseen venetarvikkeita, OpaMuurikan tuotteita sekä kiinnitystarvikkeita. Myös muita alihankintatöitä on ollut tarjolla.

Laajennustavoitteet

Savosetin nykyisellä johtajalla on ollut ajatuksena laajentaa Savosetin toimintaa jonkin verran mm. venepesuilla sekä kiinteistönhoitotöillä.

Nykytilanne

Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen kaikki kiinteistöt on purettu ja nyt jäljellä on enää vaan kadunnimi joka kertoo lähinnä vaan historiaa. Moni on jo tottunut siihen ajatukseen että paikalla on Lidl, oikeastaan myös minäkin vaikka välillä tulee haikeat oltavat.

Koska olen nykyään myös tubettaja olen suunnitellut jonkinlaista dokumenttiprojektia ja mulla olisi materiaalia tarjolla sitä varten.