Kunniankukko

Kunniankukko

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kansalaisopisto muuttopuuhissa

Mikkelin kansalaisopisto on useita kertoja joutunut vaihtamaan tiloja, etenkin tänä vuonna Päämajatalo on muuttumassa sotahistoriakeskukseksi ja sen tähden opisto joutuu taas etsimään korvaavia tiloja. Lisäksi Lönnrotinkadulla sijaitsee entuudestaan kansalaisopiston toimisto sekä joitakin opetustiloja.

Puukoulussa on sijainnut tekstiilityön opetustilat sekä kielenopetus. Nyt kansalaisopisto on irtisanonut puukoulun vuokrasopimuksen ja tekstiilityö sekä kielet muuttavat Lönnrotinkadulle koska pienyrityskeskus muutti Mikkelin ammattikorkeakoulun (nykyisen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun) kampukselle.

Puukoulu on ollut aikaisemminkin kansalaisopiston käytössä sillä kun Päämajakoulu toimi vielä Ristimäenkadulla puukoulussa oli opiston sali. Päämajakoulun muutettua sisäilmaongelmien takia Otto Mannisen kadulle entiseen yhteiskouluun kansalaisopisto sai puukoulusta tilat tekstiilityön opetukselle ja kielenopetukselle.

Muuton syyksi on sanottu sodan ja rauhan keskus Muistin tulo päämajakortteliin. Lisäksi jalkaväkimuseo saattaa muuttaa samaan kortteliin. Muistin tulosta ei ole kuitenkin tehty vielä päätöstä mutta kansalaisopisto näki tilaisuuden hommata Lönnrotinkadulla sijaitsevat tilat itselleen koska siellä on jo kansalaisopiston kanslia ja osa musiikinopetuksesta.

Näyttämötaiteen opetus

Kansalaisopistolla on ollut näyttämötaiteen opetustilat viimeksi Ristimäenkadulla. Päämajakoulun aikaisemmin käytössä olleet tilat nimitettiin Päämajataloksi ja lisäksi tiloissa toimii myös Virike ry:n toimisto.

Muistan kun viime vuonna Päämajatalon salissa järjestettiin tapahtuma jossa näytettiin Teatteri Pulssin ja Mikkelin elokuva-akatemian yhteistuotoksia.

Nyt näyttämötaiteen opetus joutuu etsimään korvaavia tiloja ja kenties Vilhonkadulla olevasta SOK:n entisestä varastorakennuksesta voisi olla apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti