Kunniankukko

Kunniankukko

torstai 29. joulukuuta 2016

Monikulttuurisuudesta ollaan kahta eri mieltä

Suurin osa ihmisistä varsinkin politiikoista on aina nähneet monikulttuurisuuden olevan hyvä asia yhteiskunnassa. Mutta on niitä ihmisiä jotka eivät voi sietää monikulttuurisuutta, tapahtui tämä sitten Suomessa tai ulkomailla. Joka tapauksessa ulkomaalaisilla ihmisillä on aina ollut jokin syy muuttaa toiseen maahan asumaan joko tilapäisesti tai pysyvästi.

Monesti mediassa on sanottu maahanmuuttokriitiisyyden olevan eri asia kuin rasismi mutta näen siinä olevan jotain samaa, toisaalta maahanmuuttokriitiset ihmiset yrittää varmaan puuttua asiaan joten kuten, esimerkiksi vähentämällä maahanmuuttajien määrää.
Rasismi puolestaan tarkoittaa lähinnä sitä että pyritään estämään maahanmuuttajien tuleminen Suomeen, etenkin kun ulkomailla on tapahtunut monia kauheita asioita.

Viime aikoina Suomeen on muuttanut monia ulkomaalaisia ihmisiä, esimerkiksi Mikkeliin on muuttanut joitakin ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ja jotkut ovat jopa perustaneet omia yrityksiä kuten kebab-pizzeroita. Raahen Vihannissa oleva hotelli-ravintola on puolestaan vaihtanut jopa omistajaa. Kangasniemellä oleva entinen Mäenkylän koulu joka tunnetaan myös Kakkaramäki-nimellä vaihtoi vähän aikaa sitten yrittäjää.


Venäläisistä haittaa vai höytyä?

Viime aikoina venäläistaustaiset ihmiset ovat ostaneet Suomesta mm. hotelleja. Nyt osa venäläistaustaisista ihmisistä ovat alkaneet luopua niistä kuten Mikkelissä toimivasta Varsavuoresta joka on edelleen myytävänä.

Lisäksi venäläisistä ihmisistä on saattanut olla jopa joskus haittaakin, tästä esimerkkinä Mäntymotelli Mäntyharjussa sillä venäläistaustainen yhtiö osti Mäntymotellin jokin aika sitten ja yhden kerran se oli vuokrattuna yhdelle yrittäjäpariskunnalle joka vastaa nykyään Kylpylähotelli Keuruuselän toiminnasta. Pariskunta yritti jopa ostaa Mäntymotellin itselleen mutta turhaan. Facebookin mukaan Mäntymotelliin olisi tulossa jotain mutta se olisi kuitenkin peruskorjauksen tarpeessa.    

Juttua päivitetty ja korjattu hieman 30.5.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti