Kunniankukko

Kunniankukko

torstai 1. elokuuta 2019

Suomi onnellisin maa?

Vähän aikaa sitten mediassa on kerrottu Suomesta kaikennäköistä.


Se että Suomi olisi onnellisin maa ihmetyttää hieman minua vaikka sen todistaa YK:n teettämä onnellisuusraportti. Toisaalta jos vertaa joitakin muita valtioita Suomeen, niin esimerkiksi kehitysmaissa monet ongelmat ovat isoja.


Moni ei kuitenkaan usko näkökantaa Suomen onnellisuudesta koska vaivaahan Suomea jotkut ongelmat (lähinnä rahalliset ongelmat sekä työvoiman puute).


Toisaalta onhan Suomessa hyvin edistyneet mm. työllisyyden nousu, ympäristöasiat, matkailu ja kulttuuritoiminta. Mutta tietysti on monissa asioissa puutteita nähty ja kuultu, esimerkiksi vanhustenhuollossa on runsaasti parannettavaa.


Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan onnellisuus perustuu hyvään hallintoon, tasa-arvoon ja erinomaiseen koulutustasoon. Lisäksi korruptiota ei ole lainkaan.


YK:n tutkimus perustuu ehkä eniten siihen että Suomessa on paljon ystävyyssuhteita edellä mainittujen asioiden lisäksi. Tosin sanoen tutkimus tarvitsisi vielä tarkempia selityksiä.


Onnen kääntöpuolia


Vaikka osa suomalaisista olisi muka onnellisia myös siinäkin mielessä että luottaisi toisiinsa ja joidenkin oma elämäntilanne on hyvä, niin toinen puoli kuvailee itseään melankolisiksi, kateellisiksi ja huonon itsetunnon omaavaksi kansaksi. Onhan alakulo kasvava ongelma.


Esimerkiksi olen minäkin joihinkin asioihin kuten omaan asuntooni tyytyväinen mutten aina tunne itseäni onnelliseksi. Ainakin musiikki ja kuvataide tekee minut iloiseksi.


Miten paljon Suomessa on ylipäätänsä onnellisia ihmisiä, se on ehkä vähän outo asia. 

Tätä juttua kerrottiin aika paljon maaliskuussa 2019 ja lähteenä ovatkin toimineet Ylen ja MTVuutiset.fi-sivuston jutut sekä Turun sanomat.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti