Minä ja osa Savosetin työvalmentajista olemme huomanneet yhden mielenkiintoisen asian: nimittäin Taidemyrskystudion aamuryhmästä osa lähtee aikaisemmin ryhmästä pois (12.00) ja osaa jää vielä ryhmään tekemään hommia 12.15 asti kuten minä. Ei ihme että olen keskiviikkoisin syönyt aina viimeisenä - jopa 12.30 jälkeen. Tänä talvena olen joskus kulkenut autokyydissä Savosetiin jolloin olen syönyt 12.30 aikoihin.
Aloitin Taidemyrskystudiossa opiskelun viime vuonna. Silloin olin innokas tekemään kuvataidetta ja usein jäin 12.00 jälkeen vielä ryhmään sillä aamuryhmän lopetusajaksi on määritetty 12.15. Iltapäiväryhmän aloitusajaksi on puolestaan määritetty 12.30.
Toisaalta onhan se ymmärrettävää että ruokailuun on ehkä hyvä ennättää ajoissa ja toisaalta se että osa aamuryhmästä on lähtenyt 12.00 aikoihin on hämmentänyt ainakin Savosetin työvalmentajia. Viime syksynä kuljin pyörällä usein keskustan ja Saksalan kautta Savosetiin. Nykyään kuljen Mannerheimintien kautta tosin joudun varomaan jyrkkiä alamäkiä.
Ehkä minusta on tuntunut turvalliselta kulkea Saksalan kautta sillä Tenholankatu tuntuu usein vaaralliselta etenkin kun toinen puoli on aika ahdas mutta onneksi sillä puolella jossa on bussipysäkki on tilaa kulkea. Toinen syy Saksalassa kulkemista on se että Saksala on tuttu kaupunginosa minulle. Mutta aina kun olen tullut Savosetiin olen joskus syönyt jopa 13.00 aikoihin jolloin Savosetissa on iltapäiväkahvi.
Tänä talvena Taidemyrskystudion aamuryhmässä olleita kävijöitä on haettu Puistokadulta aina 12.00 aikoihin autolla ainakin helmi-maaliskuussa. Yhden kerran aamuryhmä mukaan lukien minä lähti kävelemään 12.00 aikoihin koska luultiin että auto tulisi hakemaan meitä.
Kunniankukko
torstai 24. maaliskuuta 2016
Ollaanko liian hätäisiä?
Työskentelen Mikkelin Savosetissa sekä freelancer-toimijana musiikki- ja media-alalla.
Lisäksi toimin muusikkona ja lauluntekijänä Tuurassa, Roiskeessa ja Einestein-bluesyhtyeessä sekä tuottajana ja lauluntekijänä Ihmeboksi-yhtyeessä. Teen musiikkia myös muille artisteille sekä teatterikäyttöön ja elokuvatuotantoon.
Suunnittelen toista sooloalbumia. Tällä hetkellä esiinnyn trubaduurina. Ensimmäinen sooloalbumi Nuori eläkeläinen löytyy tällä hetkellä Bandcamp-palvelusta.
Lisäksi teen reggae- ja dancehall-vaikutteista popmusiikkia nimellä Tomi Antero.
Nykyään olen myös näyttelijä ja vapaa kirjoittaja. Teen myös graafista suunnittelua sekä piirroksia kuvataiteen harrastuksen johdosta.
Runojani olen julkaissut Aukea.netissä sekä runosivustoissa Runosydän, Aarrerunot ja Rakkausrunot. Ja haaveena on julkaista oma runokirja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti